Lehdistö
Uutinen

LogiCityn markkinointi loppusuoralla SM-kilpailussa

20.04.2007Tulostettava versio

       



LogiCityn lanseerauskampanja on valittu kymmenen parhaan joukkoon kuntamarkkinoinnin SM-kilpailussa

 

Yhteensä 60 kilpailutyötä on mukana Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailussa, jonka tavoitteena on kehittää markkinointiosaamista kunta-alalla nostamalla esille kunta- ja seutumarkkinoinnin hyviä käytäntöjä eli esimerkillistä ja tuloksellista markkinointia.

LogiCityn mittava lanseerauskampanja syksyllä 2006 on valittu kilpailukykysarjassa kymmenen parhaan joukkoon. Sarjasta palkitaan markkinointia, jonka tavoitteena on seudun tai kunnan kilpailukyvyn ja elinvoimaisuuden kehittäminen ja muutosprosessien tukeminen.

Muut sarjat ovat matkailusarja ja rekrytointisarja. 
Tuomaristot valitsevat jokaisesta sarjasta kolme parasta ja voittajat julkistetaan Piiri 07 -tapahtumassa Turussa 8. toukokuuta.

 

Kilpailun  järjestävät kunta- ja seutumarkkinoinnin kehittämistyötä tekevät järjestöt: Suomen Kuntaliitto, Seudulliset kehittämisyhteisöt SEKES ry sekä Suomen matkailuorganisaatiot SUOMA ry. Se on osa Piiri-hanketta, joka on avoin ja maksuton yhteistyö- ja kehittämisverkosto kuntien, seutujen ja alueiden markkinointiosaamisen vahvistamiseksi. Piiri-hankkeen yhteistyöyrityksiä ovat Helsingin Sanomat, Yhtyneet Kuvalehdet/Suomen Kuvalehti, Kuntalehti, Finlands kommuntidning, Hansaprint Oy, MicroMedia Oy, Luovia Oy ja Rientola Yhteisöviestintä.

Kuntaliiton tiedote 20.4.2007

 

 

 

© Pilot Turku Oy 2006