Lehdistö
Uutinen

Helsingin ja Turun välinen moottoritie E18 avattu!

30.01.2009Tulostettava versio

Viimeinenkin osuus E18-moottoritiestä on nyt valmis ja avattu liikenteelle. Turun ja Helsingin välinen tie on näin ollen kokonaan nelikaistaista moottoritietä. Viimeiseksi rakennettu Muurlan ja Lohjan välinen osuus on pituudeltaan 51 kilometriä ja tällä matkalla on peräti seitsemän moottoritietunnelia. Näistä 2,2 kilometrin pituinen Karnaisten tunneli on Suomen pisin maantietunneli. Tunneleita on hankkeessa käytetty runsaasti, koska ne lieventävät tien ympäristövaikutuksia muun muassa säästämällä arvokkaita kulttuurimaisemia ja mahdollistamalla eläinten entistä vapaamman liikkumisen. Lisäksi ympäristöhaittoja on torjuttu runsailla meluesteillä.
 
Uuden moottoritieosuuden tunneli- ja liikenneohjausjärjestelmät edustavat uusinta tekniikkaa ja niiden testaus jatkuu vielä tämän kevään ajan, mikä edellyttää vielä koottoritien tilapäisiä sulkemisia joitakin kertoja. Asiasta tiedotetaan luonnollisesti erikseen.
 
E18 on tärkeä osa Pohjolan kolmiota, joka yhdistää Pohjoismaiden pääkaupungit toisiinsa sekä Keski-Eurooppaan että Venäjälle. Eurooppatie E18 Suomessa parantaa Pohjolan kilpailukykyä logistiikan ja liikennepalvelujen näkökulmasta, sillä se on tieyhteys Turun ja Naantalin satamista pääkaupunkiseudun kautta Vaalimaan rajanylityspaikalle ja sitä kautta Pietariin.