Lehdistö
Uutinen

Ari Niemelä Pilot Turku Oy:n toimitusjohtajaksi

01.12.2004Tulostettava versio

Henkilöjärjestelyjä Pilot Turku Oy:n johdossa

Pilot Turku Oy on kutsunut yhtiön toimitusjohtajaksi aluejohtaja Ari Niemelän. Hän siirtyy kokopäiväisesti Pilot Turku Oy:n palvelukseen 1.2.2005, mutta on osittain yhtiön käytettävissä jo tammikuussa.

Ari Niemelä on 44 -vuotias ja on toiminut vuodesta 1989 alkaen TNT Suomi Oy:n palveluksessa useissa eri tehtävissä ja toimii nykyään Länsi-, Keski- ja Pohjois-Suomen aluejohtajana. Erityisen hyvin hän on perehtynyt Turun talousalueen logistisiin toimintoihin mm. oltuaan keskeisessä roolissa Turun ja Euroopan välisen rahtilentoliikenteen aloittamisessa.

Pilot Turku -projektista vastannut ja yhtiön nykyinen toimitusjohtaja Markku Monnonen siirtyy yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi.

Pilot Turku Oy:n palveluksessa jatkavat yhteyspäällikköTuomas Mikkola ja markkinointipäällikkö Hannele Kiehelä.

Yhtiön hallituksen nykyinen puheenjohtaja Olli A. Manni saattaa vielä loppuun neuvottelut Ilmailulaitoksen kanssa tehtävästä yhteistyöstä, sekä neuvottelut Turun naapurikuntien liittymisestä Pilot Turku -yhtiöön, jonka jälkeen perustamisvaihe on saatu päätökseen.
© Pilot Turku Oy 2006